Aurinko paistaa. Musiikki soi hiljaisella. Niko nukahti just hirveen taistelun jälkeen. Nyt on mun hetki. Hetki olla ihan paikallaan, juoda kuumaa kahvia, pitää kuumaa läppäriä sylissä. Nyt olisi isin viikko. Niko on päivät mulla, koska on syysloma. Illoiksi lähtee isälleen.
Mä toivon, et saan töitä tai sen koulupaikan tammikuussa. Mun pää hajoo tänne kotiin. Enkä mä osaa tehdä/lähteä mihinkään sillonkun Niko on isällään. Mä teen tätä samaa. Oon kotona. Tai Jukalla. Useimmiten Jukalla. Sitä vaan haluaa nauttia siitä kahdenkeskisestä ajasta, eikä halua lähteä mihinkään. Ei halua ees nukkua.
Mulla on myös ikävä Nikoa, mutta mä en voi olla niin itsekäs ja sanoa et enpäs annakkaan. Nikolla on oikeus isäänsä, isällä poikaansa. Ja mä tiedän että Niko tykkää olla siellä, ihan niinkuin tykkää olla kotonakin.
 |  |
Nikosta on tullut ihan sairaan iso poika jo. Reipas, kohtelias ja kiltti (ellei uhmakohtauksia lasketa..). Meidän yhteiselo on tosi helppoa. Niko tottelee, Niko syö nätisti, Niko leikkii ja piirtää paljon itsekseen. Nikolla on tosiaan vaan havaittavissa ihan jäätävä uhma. Kohtauksia ja kohtauksia. Kielto, ja itkupotkuraivarit on valmiina. Mutta, kaiken (myös 10 kertaa öisin heräilyt) tämän jaksaa kun leikkien ja kohtausten välissä tulee iso puristava hali ja pusu. Yhteen otetaan naapurin pojan kanssa paljon, kumpi hakkaa kumpaakin.. Mutta on se vaan hellyyttävää katsoa, kun aina erotilanteen tullessa he halaavat toisiaan ja sanovat hymyssä suin moimoi :') Ja onhan se ihan selvää, että jos on samassa hoitopaikassa ja vielä kotonakin nähään joka päivä, ei aina leikit voi sujua nätisti, varsinkaan kun molemmat on yhtä omapäisiä! Mutta on nuo mussukat vaan niin ihania.
Mä oon tosiaan alkanu vähentää Nikosta kirjottelua, mut kysykää ihmeessä jos jotain tulee mieleen! Vastailen sitte sinne kommenttiboksiin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. ♥