sunnuntai 31. elokuuta 2014

Turkoosi RALLY - pöytätabletti

Sain KidSpotin kautta yhteistyöehdotuksen MaxPlayn kanssa! Sain valita pöytätabletin Nikolle, ja päädyinkin tuohon turkoosiin Rally - tablettiin. Uutuuksina on aquan ja harmaan väriset pilvitabletit, mutta mua miellytti eniten (ja myös poikaa) tuo rally kuvio. Hintaa näillä silikonisilla tarjottimilla on 15€, eli ei paha! 

Tabletti on ollut meillä nyt muutaman viikon käytössä, ja kiitän tuon keksijää. Niko viihtyy pöydässä paremmin, kun saa syödä auton päällä, eikä ruuat ole pöydällä. Helppous on myös plussaa, senkun vaan kastelee vedellä ja tadaa, puhdas taas! Aiotaan käyttää tätä myös piirrustusalustana, nimenomaan sen helpon puhdistuksen takia.











Love, Jonna

lauantai 23. elokuuta 2014

LEIRI/VAELLUS




On tosiaan jääny vähemmälle tää bloggaaminen viime aikoina. En vaan jaksa (ettekä tekään jaksa lukea) postausta joka päivä, jossa kerron vaan olleeni koulussa ja leikeistä Nikon kanssa. Ensi viikon olen leirillä ohjaajana koulun kurssin kautta. Pidetään tutustumisleirit uusille ykkösluokkalaisille. Meidän ryhmän leiri on ma-ke ja toisen ke-pe, joten ke-pe meidän porukka hengailee ja on mm. yövalvojia. Silloin siis varmasti luvassa postauksia itse leiristä! Viikolla 37 lähden Repovedelle vaeltamaan, 5 yötä teltassa nukkuen, ilman puhelinta, koska mun puhelimessa kestää akku sen puoli päivää.. Kameraa lupaan käyttää ahkerasti! Päästään laskeutumaan kiipeilyvarusteilla 45m pudotus ja kiipeämään myös ylöspäin!

Love, Jonna

keskiviikko 20. elokuuta 2014

POWERIT-akkumokkula


*toteutettu yhteistyössä ja sain akkumokkulan omaksi

Sain yhteistyön kautta powerit  - akkumokkulan. Akkunokkula ladataan tietokoneen kautta, mukana tulevalla piuhalla. Koin tämän todella käteväksi festareilla, ja koulussakin. Iphone 5s vie niin kamalasti akkua, että puoleen päivään mennessä akku huutaa tyhjyyttään. Oman puhelimeni sain tällä yhdellä latauksella ladattua täyteen. Mokkulan lataus täyteen kestää n. 4-5 tuntia, eli yön aikana mokkula latautuu täyteen. 

Mihin puhelimiin akkumokkula sopii?

Akkumokkulan voi tökätä käytännössä kaikkiin älypuhelimiin. Akkumokkulan mukana tulee micro-usb adapteri +iPhone 4 ja 5 adapterit. Voit liittää akkumokkulaan myös puhelimesi oman johdon.







Love, Jonna

maanantai 18. elokuuta 2014

Nyt mä sen kekkasin, mä taidan olla pikkasen sekasin

Maanantai. Mua hymyilyttää. Tekis mieli vaan hymyillä koko päivä. Aamu alko niin loistavasti, et näitä vois olla joka päivä. Tähän vois tottua. Niko oli aamulla niin hyvällä tuulella, ei tarvinnut vääntää mistään asiasta. Mä heräsin virkeenä, vaikka takana olikin liian vähän yöunta. Mä haluun aina herätä näin onnellisena. Tästä on pakko tulla hyvä päivä. Mun tuurilla joku asia pilaa tän kuitenkin, mutta nautin tästä nyt ku tää on vielä hyvä päivä. 



Tilanteen huomioon ottaen, mä olen onnellinen. Peksukin tulee keskiviikkona Mikkeliin, jes. Sillon mä olen vielä pikkasen onnellisempi. 

Love, Jonna

lauantai 16. elokuuta 2014

Höpötihöpöti


Nyt me sitten Nikon kanssa jäätiin oikeesti ihan kahestaan. Apua. Mitenhän tullaan selviimään? Tai miten mä selviän ihan yksin, kun Niko on joka toinen viikko isällään? Pikkusisko (Nitan blogi) tuli pitämään mulle seuraa täksi illaksi ja yöksi. Tilattiin pizzaakin! 

Eilen olin kuskina pojille, ja oltiin Vaakunassa. Musiikki aivan liian kovalla, liikaa ihmisiä ja liian kipeä pää. Olin aamulla 6 aikaan nukkumassa, kun ensin olin ajanut ympäri etelä-savoa! :D Mut seura oli kivaa, joten kannatti lähteä. 

Mulla ois pari yhteistyöpostausta odottamassa kotipäivää, joten huomenna saatte varmastikkin arvostelun Powerit.fin kannattevasta laturimokkulasta! Toinen yhteistyöpostaus jää ensi viikolle, luvassa on teille alekoodia :) 

Laittakaahan postausehdotuksia, ni pääsen tekemään jotain normaalista poikkeavaa!

Love, Jonna

torstai 14. elokuuta 2014

NUKUTTAA

Niko on ollu isällään tämän viikon, lauantaina tulee mun luokse ja onkin sitten viikon. Peksukin lähtee lauantaina Tampereelle, sillä me erottiin reilu viikko sitten. Yhteinen päätös, kolmansia osapuolia ei kuulu. Parempi vain näin. 


ei koneella tai facebookissa tuota liilaa huulissa näkyny, hmm :D
Tosiaan, viikonlopun rokkasin jurassicrockissa, kuvia ei tältä reissulta ole. Sunnuntaina sitten lähdin Robinin keikalle siskon tytön kanssa Tuuriin asti. Vajaa 4 tuntia meni ajaessa sinne, katottiin keikka ja lähdettiin kohti kotia. Päivä alkoi 10 pintaan ja loppui vähän jälkeen 23 illalla, kaiken autonvaihtojen ja säätöjen jälkeen. Univelkaa on kertynyt ihan kamalasti, ei oo oikee tullu nukuttua kunnolla nyt viikollakaan. Perjantaina ajattelin ottaa velkoja takaisin, käydä ajoissa nukkumaan ja nukkua lauantaina niin pitkään kun nukuttaa. 

Mun pitäs olla jo meikkaamassa ja pukemassa, mut mä en yksinkertasesti jaksa.. Kahvilla tässä yritän heräillä, mut yh. Haluan vaan lämpimän peiton alle, ja nukkua kokonaisen vuorokauden!


Love, Jonna

tiistai 12. elokuuta 2014

BACK TO SCHOOL

Ja koululaukkuhan sisältää:


Ja tältä näytin eilen.

Tää oli vaan tällänen "moi olen kiireinen"- postaus! Nyt on jo juostava, pojat oottaa mua alhaalla!

Love, Jonna

keskiviikko 6. elokuuta 2014

SHOPPING


















Eilisiä ostoksia, olkaa hyvä! Oli kauheeeen halpaa, ni pakkohan mun oli. Asuntokin alkaa näyttää asunnolle pikkuhiljaa. Sain nimittäin yläkerran naapurilta pari palapeilin palaa, joten nyt on sit peilikin! Taulut löysi paikkansa eteisestä. Ostelin myös koulutarvikkeita ja tulin siihen tulokseen et niittaan papeit tohon vihkoon. Sitten kaikki on kokoajan mukana.

Sori, nyt ei oikein lähe. Tää on ollu kaks päivää luonnoksissa, ku ei oikee oo jaksanu!
Love, Jonna

maanantai 4. elokuuta 2014

PIAN ON SYKSY

Huomenta! Kello on kuusi aamulla, ja mä oon ollu jo reilun tunnin hereillä. Niko on sitäpaitsi isällään. Eihän siinä! Nyt onkin aikaa selailla nettiä ja etsiä vähän syksyisiä vaatteita niin mulle kun pojallekkin! Nauttikaa, linkkailkaa teidän syysvaatepostauksia ja viettäkää ihana (ilmeisesti lämmin) päivä! 

h&m



Ps. voit seurata mua myös facebookissa painamalla tästä, ja instagramista mut löytää nimellä jonnnauu.

Love, Jonna

lauantai 2. elokuuta 2014