sunnuntai 20. elokuuta 2017

Paluu

"Olipa outoa pitkästä aikaa avata tää kirjotusalusta.. Mut aattelin purkaa vähän omia olotiloja. Kuten varmaan ootte huomannu, tuo lopputalvi, kevät ja kesä oli aika vaikeaa aikaa. Mä olin todella syvässä kuopassa, josta tuntui ettei ole ylöspääsyä. Koulu kusi, elämä heitti kärrynpyörää ja moni ihminen lähti mun elämästä, yks pysyvästi, muutama ehkä pysyvästi, tai sitten ei. En tiedä, aika näyttää. Tuntui, ettei mikään tunnu  miltään. Mikään ei kiinnostanut, menin ja tulin miten halusin ja tein kaikkea helvetin tyhmää, mitä kadun nyt jälkeenpäin. Mut ei se sillon tuntunut miltään. Halusi vain pakoon omaa pahaa oloaan, omia ajatuksiaan ja sitä paskaa mitä tunsi sisällään. Onneksi mä hain apua. Laitoin yks ilta itkusilmässä koulun terveydenhoitajalle viestin. Viestissä oli sanat ".. mä en enää jaksa." oli siinä muutakin, mut nuo oli ne ratkaisevat sanat. Mä sain ajan jo seuraavalle päivälle, ja siitä lähti mun polku parantumiseen. Mut ohjattiin lääkärille, josta ohjattiin toiselle lääkärille. Nyt odottelen aikaa ADHD - testeihin. Diagnoosina mm. ahdistuneisuushäiriö. Jep. Lääkitys. Mut vaikka varmasti lääkkeilläkin on oma vaikutuksensa, on suurin vaikutus mun lähipiirillä. Äiti, siskot, kaverit, Niko. Ilman niitä en varmasti enää nousis sängyn pohjalta."

Kirjauduin sisään bloggeriin, ja tuo oli viimeisin luonnos mitä oon kirjottanut. Siitä on aikaa kaksi vuotta, kaks kokonaista vuotta. Mihin tää aika oikein menee?
Nytkun muistelen tota aikaa, ja mietin nykyistä.. Miten ihminen on voinut olla noin pohjalla? Miten ihminen on voinut olla siinä kunnossa, ku mä olin? Joo, lääkkeet oli. Ei oo enää. Mä jaksan jo nousta sängystä, mä jaksan käydä töissä, mä jaksan huolehtia kodista..
Voin joskus palata tähän asiaan paremmin. Ajattelin kertoa ilouutisen. Meinasin herättää tän blogin eloon. Sen takia, että vuosien päästä haluan lukea mun tuntemuksia, ihan niinkun Nikonkin raskausaikana kirjoitin (;))!

Welcome, tästä alkaa uusi elämä!


Love, Jonna