torstai 16. huhtikuuta 2015

KOUVOLA!

Maanantaina iltapäivällä sain hyvän idean ja niinpä ostinkin lipun seuraavaan junaan. Lähettiin Nikon kanssa tutustumaan junassa matkustamiseen ja lähdettiin Kouvolaan. Mentiin moikkaamaan mun kavereita, harmi että puolet kavereista jäi moikkaamatta. Takaisin tultiin eilen aamuna. 

Reissu meni tosi hyvin, Niko oli niin reipas junassa! Pelastus oli kyllä lastenvaunu, missä oli juna ja liukumäki. Tunneleita matkalla oli kolme, niitä Niko pelkäs. Mut nekin meni hyvin äitin sylissä. 


Voisin kyllä millon vain lähteä uudestaan junalla liikenteeseen. Se on nykyään mulle myös halvin vaihtoehto, koska mulla on se opiskelijakortti. Kouvolaankin (kuten kuvasta näette) juna maksoi vain 12.90€. Ja jos olisi ollut aikaa, olisi junan saanut vieläkin halvemmalla. Nikollehan matka ei maksanut mitään, koska alle 6 vuotiaat matkustaa ilmaiseksi. 

Ja on muuten kätevää, kun liput saa nykyisi puhelimeen. Sinne meno lipun ostin ihan junalippu-automaatista, mutta takaisin päin meillä oli mobiililippu. Ei tarvitse miettä, et mitä jos lippu tippuu tai taittuu, kastuu tai tapahtuu jotain muuta miksei se enää toimiskaan. 

Miten teillä on mennyt junalla matkustamiset ja mikä on pisin matka minkä olette olleet lapsen kanssa junassa? 


Love, Jonna

perjantai 10. huhtikuuta 2015

VÄHÄN MYÖS TISSEISTÄ

Tää bloggaaminen on asia, mihin en oo nyt jaksanut panostaa yhtään. Kuten ootte huomannut. Ajattelin, jos tää tästä kevään mittaan taas lähtis rullailemaan, mutten ota mitään stressiä. Täysin vapaaehtoistahan tämä on, eikä tää ole mulle työ :). Ois ihana vaan kertoa teille kaikenlaisia juttuja, lisäillä ihania kuvia ja kysellä teidänkin kuulumisia. 



Mulla oli ensimmäinen yövuorokin. Oli muuten ihan hirveetä, kun olin nukkunu edellisenä yönä 5 tuntia. Enkä päivällä ollenkaan. Aamulla oli pien jumitus päällä. Tää alimmainen kuva on otettu 8 tunnin päiväunien jälkeen, ja näytän edelleen hirmu väsyneelle. :D 

mun jalat on vammasesti, ku olin just kääntymässä ja lähtemässä pois :'D

Tää paita ei pääse tässä kuvissa oikeuksiinsa, mut oli mun pakko edes vähän vilauttaa! Ostin kirppikseltä täysin erilaisen, mitä voisin päälle kuvitella pukevani ja nyt se onkin mun yks lempivaatteista. Siis tuo farkku"takki", joka on tosi ohut. Lantiolla menee narut, ja sitä saa kiristettyä. Tuo on kesällä niin ihana, kun suojaa vähän tuulelta, mutta kuitenkaan ei ole kuuma. 

Mulla oli teille oikeestaan ihan aihe, mistä halusin kirjottaa. Nimittäin tissit. Enkä nyt aio kertoa siitä, mihin ne alunperin on tarkoitettu (vauvan ruokinta). Ja mun on varmaan turha selittää, mistä tämä aihe. Kiitos ihana Maisa Torppa. Tuo blogipäivitys sai mun veren kiehumaan, ja toisaalta tuntemaan myös suurta sääliä. Sääliä siitä, miten kukaan voi oikeasti ajatella noin. Selväähän se on, että mies tisseistä kiihottuu ja selvää myös se että erilaisista tisseistä, toiset isoista, toiset pienistä, toiset luomusta ja toiset feikistä. Toisia ei tissit juurikaan kiinnosta, vaan on enemmän peppumiehiä. Mut silti, jokainen tissi ja jokaisen tissin kantaja on ainutlaatuinen, uniikki ja juuri ihana semmoisena. Oli ne tissit sitten AA- tai F- kupit. 

En henkilökohtaisesti ole kauneusleikkauksia vastaan, enkä siis sitäkään jos joku tisseihin täytettä ottaa. Olen harkinnut sitä itsekin. Tai en varsinaisesti täytettä, mutta kohotusta kyllä. Mutta se, että tekisin sen jonkun miehen tai miesten takia. Nounou! Tekisin sen itseni takia, jotta minulla olisi itsevarmempi ja parempi olla. En usko, että koskaan sitä kuitenkaan menen tekemään. Pikkuhiljaa olen itsekin nimittäin alkanut rakastamaan tissejäni, näitä ketunnokkia, joiden suunta on lähinnä kohti kainaloa. Mä toivon, että jokainen tän postauksen lukija rakastaisi tissejään. Oli ne millaiset vain. 


Love, Jonna