keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

"Kultasein, mä näin tahdon olla vain"

Huomenia! Olipa kiva tunne herätä 5.45, mennä tupakalle ja lukee facebookista et ei ookkaan 8.15-12.30 tunteja. Joten, nyt on hyvää aikaa postailla, ku itteni kerkeen laittaa myöhemminkin! Nikolla on hoidossa tänää iltatapahtuma, eli haetaan se vasta 17.30. Se homma ois kestäny 18.30 asti, mut koska Niko menee jo 19 yöunille, tultiin siihen tulokseen et puol 6 on hyvä aika jo tulla kotiin. Eli Niko menee nyt aamulla normaalisti hoitoon, ja haetaan se vasta sillon 17.30! 

Vietettiin eilen parisuhdepeli-iltaa. Pelailtiin eka monopolya kolme tuntia, jonka jälkeen vielä paskahousua pelikorteilla tunti. Samalla sitten syötiin ja kateltiin ohjelmia. Oli kivaa, Tomi ei koskenukkaa tablettii tai kännykkää! Yleensä Tomi siis pelaa puhelimella kaikki illat, varsinkin sen jälkeen kun Niko on menny nukkuu. 



Mä kokoajan vilkuilen kelloa, et joko pitää herättää pojat ja lähteä! :D Tai siis pitäähän mun ne herättää ja ne viedäkkin, mutta mulla riittää et vedän vaa kollarit jalkaa, pipon päähä ja takin päälle. Ei tarvi meikkailla, koska oon kuitenkin menossa suihkuun heti ku pääsen kotiin. 


Hirvee vaatekriisi iskee taas. Mikään ei näytä hyvälle. Liian lihava. Tiedän, en saa valittaa ku en asialla ole mitään tehnykkään, mut silti. Ei riitä itsekuri. Aina sorrun sohvalle. Mä haluisin päivän olla laiha, sellainen et kaikki näyttää päällä hyvältä. Mua oksettaa kattoo peiliin. Tää on taas näitä päiviä. Huomenna voin olla erimieltä. 

Hehhe, kuva googlesta.

No ei, älkää huoliko. En oo sairastumassa syömishäiriöön, enkä oksenna syötyäni. Joskus vain tulee näitä oloja. Mä oon oikeestaan VÄLILLÄ ihan tyytyväinen itteeni näin, ompahan jotain mitä keikuttaa-aa-aa. Vaikka oishan se kiva olla vaikka parikyt kiloo laihempi, niinku nuorempana. Paitsi mun kropalla on nyt synnytetty pieni ihme, josta olen maailman onnellisin ja ylpein. Kannan siis arpeni ylpeydellä, mutten voi ylimääräsiä kiloja enää sen piikkiin laittaa. Ehkä mä vielä joku päivä saan laihdutettua. Ja sitä paitsi, en mä muista kyllä olleeni sen tyytyväisempi mun kroppaan sillon 15 vuotiaana, kun nytkään. Onnellinen mä olin (ihan kuten nytkin), mut se johtu enemmän sisäisistä kuin ulkoisista syistä. 

   
Mun tukastakin mä tykkäsin. Se oli hyväkuntoinen, kivaan malliin leikattu ja aika pitkäkin. Mut mustaks en enää haluis värjätä, mut enhän mä muuten saa samanlaista tukkaa? :D Ongelmat kullakin. 

Mun tekis mieli kirjottaa teille vaikka kuin paljon mun nuoruudesta, mut koska yksi henkilö ei enää mun elämään kuulu (valitettavasti) millään lailla, taidan jättää kirjoittamatta, ettei tule paskaa niskaan siitäkin. Harmittaa, että välit meni poikki, koska oisin oikeesti tarvinnu tän ihmisen tukea välillä. Ainoa, johon oon koskaan voinut luottaa niin paljon, et oon kertonut sille aivan kaiken. Ja mulla on ikävä meidän keskustelutuokioita, makoiltiin selät vastakkain ja puhuttiin. Kaikesta. Vaikka päivän säästä, kunhan vaan saatiin puhua. Ja mut paremmin tuntevat, älkää käsittäkö väärin. Mulla ei oo sitä rakkautta ikävä, mulla on ikävä sitä ystävyyttä, mikä meidän välillä myöskin oli. Välillä oon jopa miettiny, miks hyvä ystävyys piti pilata seurustelulla, mut jos ei oltas seurusteltu, ei ehkä olis niin hyvää ystävyyttäkään ollu. Aika kultaa muistot, ajattelen lämmöllä ja elän nyt tässä hetkessä.


Nyt mä taidan oikeesti siirtyä tekemään jotain muuta, johan tässä tuli kerrottua jonkun verran. Kertokaa toki mielipiteenne tästä postauksesta :) 

1 kommentti:

  1. Hienoja ajatuksia :) vähän pintaa syvemmältä

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥