lauantai 4. tammikuuta 2014

KAUHUKOHTAUKSIA

Niko on alkanut saamaan öisin kauhukohtauksia. Herää huutamaan suoraa huutoa, ei auta syli, ei lattialla olo, ei maitopullo, ei silitys.. Huuto jatkuu n. 10-20min, ja loppuu kun seinään. Kohtauksen aikana Niko ei tunnista meitä, eikä anna koskea. Ollaan siis vain istuttu lattialla huudon ajan ja katsottu ettei Niko satuta itseään. Näitä tulee n. 5 kertaa viikossa, eikä ole väliä mitä päivällä ollaan tehty. Se on aivan hirveää, kun et yksinkertaisesti vain voi mitään. Lapsi huutaa, jonka jälkeen Niko yleensä "herää" ja tunnistaa meidät. Ollaan otettu Niko aina sen jälkeen syliin ja meidän väliin nukkumaan. Pitääkin ottaa nää puheeks lääkärineuvolassa, joka meillä on tässä kuussa. Onko muilla ollut tälläistä? 



Yöllinen kauhukohtaus on unenaikainen voimakas pelkotila, jonka aikana unessa oleva lapsi tai aikuinen voi huutaa tai itkeä kauhuissaan. Ne eroavat painajaisunista siinä suhteessa, että lapsi ei herää kohtaukseen eikä hän aamulla herättyään muista kohtausta.
Kauhukohtaukset ovat yleensä vaarattomia eivätkä edellytä mitään hoitoa, ellei niihin liity unissakävelyä tai huitomista, jotka voivat altistaa loukkaantumisille. Tiheästi toistuvina ne voivat häiritä lapsen tai perheen muiden jäsenten unta ja aiheuttaa päiväväsymystä. Jos kauhukohtaukset toistuvat usein, niitä voidaan vähentää etenkin aikuisilla joko bentsodiatsepiineilla tai masennuslääkkeillä.
Kauhukohtausten toistuessa on tärkeää tehdä makuuhuoneesta turvallinen eli esimerkiksi kannattaa sulkea ovet ja ikkunat sekä poistaa teräväkulmaiset huonekalut. Säännöllinen uni-valverytmi ja illan rauhoittaminen turhalta hälinältä vähentävät kohtauksia. Jos lapsella esiintyy kohtauksia usein ja samaan aikaan, kohtausten ajankohdasta kannattaa pitää kirjaa ja herättää lapsi noin 15 minuuttia ennen kohtauksen tavallista ajankohtaa ja nukuttaa sen jälkeen uudelleen. Tärkeintä on olla rauhallinen ja myönteinen. Yölliset kauhukohtaukset eivät ole vaarallisia, ja iän myötä ne lähes aina häviävät.(terveyskirjasto.fi)


♥: Jonna

4 kommenttia:

  1. Meillä alkoi kanssa ilmetä näitä kun jouduin sairaalaan muutamaksi yöksi ja en ole ennen ollut erossa niin kauan, niin tyttö reagoi tähän noilla kohtauksilla :/ Oneeksi loppuivat itsekseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :s Meillä ei oo ees mitään tollasta tapahtunut, silti tulee.. mut kuulin et esim. lastenohjelmista voi johtua :(

      Poista
  2. Meillä heräs yhes välis jokailta 23.12 (aika hauska et mimi synty tohoaikaa.) huutamaan.. ei auttanu mikään..ja kohtaukset sattu melkee minuutillee samaa aikaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥