ULIULI

Kaikki tuntuu niin turhalta, voimia vievältä ja rankalta. Mä voin kertoo, et tää on ollu yks rankimmista vuoden alotuksista ikinä. Mä oon niin poikki. Mun tekis mieli hautautua sängyn pohjalle, nukkua vaan ja herätä joskus kesällä. Eikä tuo sää kyllä auta tähän oloon ollenkaan. Mut ehkä taivaskin itkee mun kanssa? En tiedä. Mä haluun vaan olla onnellinen, olla stressaamatta mistään ja makoilla aurinkorannalla. Onneks lähetään 2.5 siskon ja sen miehen kanssa Turkkiin. Jospa sieltä saisin voimia jatkaa tää vuosi loppuun (lohduttavaa, ei sitä oo enää jäljellä ku 9kk). 

Mä oon vaan ollu töissä, eikä sekään tunnu hyvältä. Mut eipähän tarvi murehtia yksin kotona juttuja. Tässä kävi nyt niin, että pari ihmistä lähti mun elämästä. Sekin oli kirsikka kakun päälle. Helvetti, miks tää on tämmöstä? Miksen vaa voi hymyillä, nauttia elämästä, pitää hauskaa ja mennä innoissani töihin? Mä haluan takasin kouluun. Mä haluun olla enemmä mun lapsen kanssa. Mä haluan ulkoilla AURINGON  paisteessa ja nauttia elämästä. 

Mulla on ikävä mun ystäviä (peksu, suakin!), mulla on ikävä sitä tunnetta kun nauraa koko mahansa pohjasta, kun kyyneleet tulee silmiin, siitä ilosta nimittäin. Mä haluun heilua hulluna humalassa, tanssia jalkani kipeeks, mä haluun viettää aikaa mun pojan kanssa, leikkiä autoilla tietäen, ettei koko päivänä tarvii lähtee yhtään mihinkään. Mä en jaksa tapella aamuisin vaatteiden pukemisesta, en illalla nukuttamisesta. Kiireettöminä vapaapäivinä ei tartte. Mä saan vaikka makoilla päivän sohvalla tai lattialla peiton alla, voidaan pitää piknikkiä olohuoneen lattialla tai juoda kaakaota sohvalla. Sitä mä haluan. Mä haluan olla onnnellinen. 

Love, Jonna